lauantai 25. heinäkuuta 2015

Saari - Victoria Hislop - 2013

Kesää edelleenkin odotellessa luin Kreikkaan sijoittuvan teoksen Saari. Saaresta on tehty myös tv-sarja, jonka ensimmäisen jakson katsoin, mutta sitten siirryin kirjan pariin. Loppuja jaksoja ei tullut katsottua. Saari on sukutarina, jossa salaisuudet, sairaudet ja sota ohjaavat elämää.

Parikymppinen englantilainen Alexis lähtee yhdessä poikaystävänsä kanssa äitinsä kotisaarelle Kreikkaan. Äiti ei ole kertonut kreikkalaisista juuristaan, mutta antaa tyttärelleen vanhan ystävänsä nimen ja tämän ystävän kertomus on pääosassa tarinassa.

Tarina etenee verkkaisesti, tunnelmia luoden. Kreikassa koskaan käyneenä voi aistia ja tuntea pienen kalastajakylän elämää. Teksti on miellyttävää lukea ja juonen seuraaminen on mielenkiintoista. Aivan erinomaista kesälomalukemista.

Alexiksen ja poikaystävän tiet eroavat lopussa. Heidän lyhyt tarina tuntui melko irralliselta muuten hyvin kasassa pysyvässä kerroksellisessa teoksessa.

Tätä voi suositella lämpimästi, nautinto lukea.

Ei tarvittu enää villasukkia. Luettu riippumatossa.