Sielut - Markku Pääskynen - 2015

Nyt alkaa jo huolestuttaa... Puolet Finlandia-ehdokkaista luettu, eikä mitään, ei niin mitään, mikä olisi sykähdyttänyt tai antanut enemmän kuin vain tyydyttävän tai hyvän lukukokemuksen. Oletin ja odotin, että tämänkin vuoden ehdokkaissa on toinen toistaan laadukkaampia romaneita, mutta olen kyllä pettynyt. No, onneksi on vielä kolme teosta lukematta.

Sielut on tarina eräästä toukokuisesta päivästä, jolloin Ainon ja Kristianin tytär Maija katoaa aamulla koulumatkalla. Maija ei koskaan saapunut tuona päivänä kouluun saakka. Tuona toukokuisena päivänä Kristian etsii Maijaa, kohtaa naapuruston romunkerääjäveljekset sekä oudot vanhapiikasisarukset. Etsiessään hän tapaa myös ohimennen Taito ja Ilari -nimiset pojat, jotka tahollaan viettävät normaalia viikaripoikien iltapäivää ja tahoillaan myös osallistuvat Maijan etsintään.

Kirjassa yhdistyy mielenkiintoisesti eri tahoilla tapahtuvat asiat, kaikki liittyvät tavallaan Maijaan ja hänen katoamiseensa. Aivan kuin kirjailijalla olisi nippu lankoja käsissään alussa, langat lähtevät samasta pisteestä ja kiertävät kukin oman reittinsä yhdistyäkseen lopulta taas yhteiseen pisteeseen. Lukija seuraa vuorollaan kutakin lankaa ja saa lopulta yksittäiset langat yhteiseen nippuun.

Tämäkin kirja on ihan ok, mutta ei se nyt Finlandia-palkinnon arvoinen ole..

Luettu Nelostiellä Limingan ja Rovaniemen välillä.

Intoilija - Panu Rajala - 2015

Toinen Finlandia-ehdokas, jonka kimppuun pääsin oli Panu Rajalan Intoilija. Rajala on vuosien saatossa pyörinyt mediassa enemmän ja vähemmän, saaden palstatilaa yleensä kyseenalaisessa yhteyksissä. Ennakkokäsitykseni itse kirjailijasta ei ole mitenkään häävi, enemmänkin luotaantyöntävä. Näistä ennakkokäsityksistä johtuen yritin lukea Intoilijan ilman, että olisin tyrmännyt sen kirjoittajan takia.

Intoilija tuntuu aidolta elämäkerralta. Se sukeltaa 1800-luvun loppupuoliskolla ja 1900-luvulla eläneen I.K. Inhan elämään. Inha hengitti samaa ilmaa muun muassa Sibeliuksen, Aino Kallaksen, Juhani Ahon ja Edelfeltin kanssa. Inha oli valokuvaaja aikana, jolloin valokuvaus oli harvojen hallussa ja valokuvien arvostus ei kovinkaan korkealla. Inha kuvasi kotimaassa ja ympäri Eurooppaa. Hänen kulkupelinä oli polkupyörä, joka sekin harvinaisuus tuona aikana.

Kirjassa on leppoisa tunnelma, matkat Karjalaan ja Lappiin kuvataan rauhallisesti ja tunnelmoiden, välillä jopa lukijaa turhaan pidätellen. Matkat sinänsä olivat melko lailla toistensa kaltaisia, joten tarinan etenemisen kannalta jonkun retkikertomuksen olisi voinut jättää kertomattakin. Oman mausteen kirjaan tuo Inhan valitettava epäonni naisrintamalla.

Kirjan lopussa kuvatut Inhan viimeiset vuodet olivat hänelle henkisesti haastavat ja raskaat. Kuitenkin lukijalle jää käteen kiitollisuus siitä, että sai kurkistaa tämän oman aikansa tallentajan elämään ja kulkea hetken hänen mukana Karjalan laulumailla sekä vuosisadan vaihteen kotimaassa.

Ei tästäkään taida voittajaksi olla, varsinkaan, kun kirja on plagiaattikohun keskellä, mutta kaikesta huolimatta suosittelen.

Henkireikä - Kari Hotakainen - 2015

Eilen julkistettiin Finlandia-palkintoehdokkaat ja perinteeksi muodostunut luku-urakka alkakoot! Kirjaston hyllystä löytyi näin alkuun Hotakainen ja Rajala, joten niillä lähdetään liikenteeseen. Tänä vuonna tiiliskivenkokoisia järkäleitä oli onneksi vähemmistö, joten on jopa mahdollista ehtiä lukea kaikki, ennen kuin Hector julkistaa voittajan kuun loppupuolella.

Henkireikä on kolmesta osasta rakennettu romaani, joka kulkee nimettömän rikosylikomisarion pään sisällä. Komisario harrastaa kuorolaulua ja kuorokaverit Suntio ja Parturikampaaja aiheuttavat komisarion elämään lisää päänsisäistä pohdintaa.
Kirjassa komisario kertoo tarinaansa jollekin, tämä joku paljastuu vasta kirjan lopussa, en paljasta sitä tässä, jotten pilaa lukunautintoasi.
Teksti on täynnä vertauskuvia ja pohdintaa tavallisen ihmisen elämästä ja siitä, kuinka pienillä teoilla on merkitystä. Tekstissä kuljetaan ajatusten ja tekojen rajapinnassa. Hoksautetaan siitä, kuinka teot eivät aina mene niin kuin ajatuksissa on suunniteltu.
Teksti on raa´an totuudenmukaista, surullistakin luettavaa. Kuinka ihminen ajautuu epätoivoisiin tekoihin, kuinka ajatukset eivät pysykään enää ajatuksina, vaan ne toteutetaan ymmärtämättömyyden rajoilla ja ollaan helpottuneita vaikean tilanteen ratkettua. Kuinka ahdistunut ihminen ei enää näe vaihtoehtoja tekemisiinsä, vaan voimien loputtua toteuttaa ajatuksensa ja on näennäisesti onnellinen nähdessään tulevaisuutensa kaltereiden takana.
Rankasta aiheesta huolimatta tekstiin on ujutettu sopivassa suhteessa myös huumoria, sekä mustaa, että ihan puhdasta. Ihan voi suositella.