sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Emme enää usko pahaan - Riku Korhonen - 2016

Finlandia-ehdokkaat julkistettiin perinteisesti marraskuun alkupuolella. Olin kärppänä koneen ääressä odottamassa julkistusta ja varaamassa teoksia kirjastosta, mutta niin oli joku muukin. Sain vain todeta hirvittävät varausjonot jokaiseen teokseen ja niinpä jouduin hylkäämään yrityksen lukea ehdokkaat ennen voittajan valintaa.

Epätoivoissani päätin hankkia kirjakaupasta jonkin teoksista, jotta pääsisin lukemaan, mutta ostaminen ei ollut sen helpompaa kuin varaaminenkaan. Ainoastaan jo lukemaani Lopottia oli saatavilla sekä Kähkösen teosta, mutta siihen en halunnut rahoja tuhlata. Painokset oli myyty loppuun ja uusia odoteltiin. Korhosen teoksen bongasin kauppakeskuksen pikkukirjakaupasta suolaiseen hintaan, mutta pakkomielteensä kullakin, ja ostin sen.

Tuota noin. Millainen kirja se tämä pinkkikantinen kultaisin kirjaimin matkaan saatettu opus olikaan. Lukemiseen kului kerrassaan kamalan pitkä aika. Alku ei ollut erityisen imaiseva. Teksti oli melko sekavaa ja antoi odottaa järkyttävän kauan päästäkseen raiteilleen. Teksti rakentuu toinen toistaan pidemmistä virkkeistä ja virkkeet on lihotettu pakkosyötetyillä yhdyssanahirviöillä, niin että lukija meinaa saada rytmihäiriöitä. Nautinnolliseen lukemiseen kuuluu sykähdyttävät rytmin häiriöt, mutta tässä tapauksessa niitä ei tullut.

On tarinassa tähtihetkiäkin. Kuvaus Ainon työpaikan asiakkaista kirjan puolivälissä antaa toivoa tulevasta. Dekkarimaisen tiivis kerronta lopulta eteen tulevassa toimintakohtauksessa antaa lukijalle vauhtia, mutta päähenkilöiden roolit jäävät jotenkin irrallisiksi ja pinnallisiksi tuossakin kirjan kohdassa. En ihmettele, ettei tämä teos voittanut, mielenkiinnolla siirryn seuraavaan.

Seuraava ehdokas odottaakin jo kirjastosta haettuna.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Vieraat - Helmi Kekkonen - 2016

On ollut kyllä vähälukuinen syksy. Monta kirjaa olen kyllä kirjastosta lainannut ja muutaman sivun aina lukenutkin, mutta ei ole vaan lähtenyt käyntiin. Kekkosen Vieraat päätin lukea, lukisin vaikka väkisin. Alku olikin melkoista väkisinlukemista, mutta kankeuksien jälkeen imaisin loppukirjan yhtenä lomailtapäivänä.

Vieraat on ansiokkaasti kerrostettu ja kasattu teos, jossa päähenkilö Senjaan linkittyy useampi läheinen tai kaukaisempi kanssaeläjä. Linkkinä kulkijoiden välillä Kekkonen on käyttänyt myös taivaalla lentäviä kuumailmapalloja. Niiden tarpeellisuudesta en ole ihan vakuuttunut ja oikeastaan pallojen irrallisuudesta johtuen olisin jättänyt ne nostamatta ilmaan. Jokin muu, ehkä huomaamattomampi keino, saada tapahtumat ajallisesti yhteen, olisi toiminut paremmin. Teksti on sopivan monipuolista, kuitenkin hyvin soljuvaa olematta tylsää.

Teoksessa käydään läpi melkoinen kirjo ihmiselon vaiheita, lapsuudesta, nuoruuteen, perheen perustamisesta, lapsettomuuteen, lapsien syntymään, kotoa pois muuttamisen kautta uuteen alkuun, eroon, vanhenemiseen, hoivakoteihin ja muistisairauksiin. Kohtuullisen paljon ainesta kuitenkin melko napakassa koossa.

Kuumailmapalloista huolimatta tätä voi suositella. Jospa tästä taas innostuisi lukemaan jotain muutakin Finlandia-ehdokkaita odotellessa.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Elämänlanka - Victoria Hislop - 2014

Viime kesänä näihin samoihin aikoihin luin Hislopin edellisen teoksen, Saaren. Tykkäsin siitä kovasti, oli oivaa kesälukemista. Elämänlangan rakenne oli samantyyppinen kuin Saaressa. Kreikkalainen vanha pariskunta kertoo suvun tarinaa pojanpojalleen. Sinänsä kirja ei olisi tarvinnut tuota kehystä, mutta tällä kertaa se ei ollut ihan niin irrallinen, kuin edellisessä.

Tällä hetkellä Euroopassa ja muuallakin maailmassa kiehuu ja kuohuu, niin myös 1900-luvun alkupuolella, aikana, josta kirjan elämänlanka lähtee kietoutumaan kohti nykypäivää. Välillä elämänlanka on ohuttakin ohuempi, mutta onnistuu juurtumaan aina uudelleen. Kirjan päähenkilöt ovat Katerina ja Dimitri, joiden polut kulkevat lapsuudesta vanhuuteen samaan suuntaan. Dimitrin ollessa rikkaasta kreikkalaisperheestä, Katerina on orpona pakolaisena Kreikkaan saapunut lapsi. Kirjassa päästäänkin tutustumaan Thessalonikin moniin kasvoihin, sillä päähenkilöt asuvat varsin erilaisissa ympäristöissä.

Kieleltään kirja on jopa turhan selittävä. Välillä lukija joutuu liian ahtaalle lukiessaan itsestäänselvyyksiä, ehkä sen takia teksti ei lähde lentoon ja lukeminen on aika hidasta. Kuitenkin ihan kelpo kesäkirja.

Luettu helteessä useammalla rannalla.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Sofi Oksanen - Norma - 2015

Olen lukenut Oksasen teoksista kaksi edellistä ja jotenkin kuvittelin Normaan tarttuessani, että luen jotain vastaavaa, jotain neuvostovenäläistä, mutta ei, väärin meni ja käsissä olikin ihan  jotain muuta.

Norma on nuori omalaatuinen ja erikoinen nainen, jonka elämää säätelee suvun kiroukset ja hillitön hiustenkasvu. Teos on koukuttavasti kerrostunut ja vaikka teoksessa on todellisuudesta kaukana olevia elementtejä, kirjailija saa lukijan uskomaan teoksen todenperäisyyteen.

Teoksessa on Oksaselle tyypillistä väkivaltaa, naisten alistamista ja ahdistusta sekä ylisukupolvista huolenpitoa ja tiiviitä tunnesiteitä. Teoksen dekkarimainen juoni koukuttaa kummasti, kun lukija on tietoisesti jättänyt dekkareita vähemmälle viime vuosina. Pitäisköhän sittenkin palata genreen. Toisaalta tällainen dekkarityyppinen, mutta kieleltään monipuolinen lukeminen on juuri sitä, mikä kiehtoo ja tuo sitä hetkellistä nautintoa.

Teoksen syvällisempi anti on pysäyttävää. Kaikkea sitä raakuutta ja ahdistusta, mitä teoksessa kuvataan, tapahtuu, ehkä jopa lähempänä kuin osaamme arvatakaan.

Ehdottomasti suositeltavaa lukemista.


perjantai 17. kesäkuuta 2016

Rouva Bovary - Gustave Flaubert - alkuper. 1857, suom. 1994

Tätä teosta en napannut uutuushyllystä, en valinnut houkuttelevan ulkoasun perusteella, vaan parin kollegan vinkistä varasin ja ehkä hieman varautuneesti kävin lukemaan.

Periaatteeni lukemiselle on hyvin pitkälti "emmabovarymaista" eli lukemisen tulee tuottaa minulle hetkellistä nautintoa. Jos teksti on lennokasta, nautinto saattaa olla jopa pitempiaikaista ja erittäin "emmamaisesti" voin elää tekstiä hetkittäin.

Rouva Bovaryn teksti on älykästä ja tarkkaan harkittua, pikkutarkasti kuvailevaa, mutta toisaalta vain olennaisen toteavaa. Kirjailija saa lukijan uskomaan Emmaan, hyväksymään hänen kaipuunsa kaiken voittavan hurmion tavoitteluun. Emma elää elämäänsä uskoen haaveisiin ja tavoittelee aina vain autuaampaa onnea ja kukoistusta.

Tekstin edetessä kirjailija herättelee lukijan moraalia ja pystyy kääntämään lukijankin Emmaa vastaan. Emman vahvuuksia ei ole talousasiat ja velkaantuminen saattaa hänet epätoivoon. Epätoivon hetkelläkin Emma pysyy uskollisena omille kyseenalaisille, mutta ah, niin unenomaisille elämänarvoilleen. Tässä vaiheessa pieni annos realismia Emmaan, ei olisi ollut pahitteeksi ja olisi ehkä pudottanut lukijan oikeasti romantiikasta realismiin.

Lukeminen ei ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa, ei nytkään. Voi suositella!

Luettu oikuttelevassa kesäsäässä niin riippumatossa, kuin viltinmutkassakin.



keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Lopotti - Tommi Kinnunen - 2016

Kinnusen esikoisteos Neljäntienristeys sai pari vuotta sitten kovasti huomiota, palstatilaa ja taisipa napata jonkin kirjallisuuspalkinnonkin. Itse asetin tuon teoksen kategoriaan ihan ookoot.

Tämä kirjailijan toinen tuotos rummutettiin markkinoille tehokkaasti edellisen menestykseen viitaten. Tein varauksen kirjastoon tästä talvella ja päädyin tuolloin varauslistan sijalle +150. Lopotteja oli ilmeisesti tilattu maakunnan kirjastoihin laatikkokaupalla, sillä 3-4 kuukauden odottelun jälkeen sain kirjan luettavakseni.

Lopotin henkilöt ovat tuttuja Neljäntienristeyksestä, uudemmilla sukupolvilla kuorrutettuna. Muuttoliike vie väkeä pois selkosilta etelään ja antaa lähtijöille tilaa hengittää uusissa maisemissa, uusien ihmisten ympäröiminä. Ensin lähtee Helena, ei kaikkein vapaaehtoisemmin, mutta sinnikkäänä ja sisukkaana, valmiina pärjäämään omillaan. Seuraavan sukupolven lähtijä on Tuomas, jonka homoudella kirjaan on yritetty saada särmää, paikoitellen ihan onnistuneestikin.

Tällä erää tarina siis kulkee Helenan ja Tuomaksen askelissa ja aikakausissa. Teksti on alussa laahaavaa, mielenkiinnotonta ja turhauttavaa. Lukijan on pinnisteltävä, jottei tämäkin jäisi lukemattomaksi kirjaksi lukemattomien muiden joukkoon. Pinnistely saa onneksi kiitosta, sillä loppua kohti teksti alkaa kulkea jouhevammin. Kuitenkin, jos kirjassa on vain yksi kohtaus, joka laittaa lukijan hengästymään, voin todeta, ettei ihan esikoisteoksen veroinen tarina. Minun mielestäni.

Aloitettu helteessä riippumatossa, lopetettu villasukissa takkatulen ääressä.

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Onnen koukkuja - Grégoire Delacourt - 2012

Mennen talven aikana olen taas aloittanut lukemattomia kirjoja. Lukemattomiksi ovat jääneetkin, sillä mikään ei ole vaan sytyttänyt. Liekkö osasyynä se, että lähikirjastosta ei tahdo enää löytyä uutuuksia, sillä ne lähtevät kirjastoon tultuaan hyvin äkkiä maakuntiin kierrokselle. Kirjasto uudisti itseään ja kaukolainoja on ilmeisesti helpompi tehdä, kun tietää mitä haluaa. Tällaiselle hyllyjen välissä haahuilijalle se on tietenkin harmi, sillä sieltä hyllyistä niitä löytöjä ei nyttemmin enää tule vastaan.

Onni on kuitenkin se, että toisessa lähikirjastossa, siinä joka sijaitsee kymmenen askeleen kävelymatkan päässä työpisteeltäni, työskentelee ihana kirjastonhoitaja, jolla on vinkata milloin mitäkin. Olen hänelle kehunut kovasti Gremillionin Uskottua ja sen varjolla hän ujutti mukaani tämän Onnen koukkuja -teoksen.

Kirjan päätähti on Jo, ranskalainen aikuinen nainen, jonka elämään kuuluu kangaspuoti, blogi, muutama ystävä ja aviomies Jo. Jon elämä on varsin tavallista, lapset ovat muuttaneet omilleen, työtä riittää ja aviomiehen kanssa menee leppoisasti. Leppoisuus ei kuitenkaan ole ollut tuossa liitossa aina läsnä, vaan Jo on joutunut kokemaan todella kovia miehensä heikkohermoisina hetkinä. Nuo hetket ovat jättäneet suhteeseen tietyn hankauksen ja luottamus ei voi olla täydellistä.

Jon onnenkoukkuun tarttuu todellinen vonkale: 18 miljoonaa euroa lotosta puhtaana käteen. Jo venyttää voiton lunastamista, koska pelkää onnen katoavan rahojen myötä. Jo tekee listoja asioista mitä hän tarvitsisi, mihin rahat käyttäisi. Pohtiminen alkaa jo puuduttaa lukijaa, mutta samalla hetkellä kirjailija heittää yllättävän koukun riveille ja mielenkiinto tekstiin palaa välittömästi.

Onnen koukkuja oli juuri sopiva kirja parin illan lukuhetkiin, ihan kehtaa suositella!