Eilen julkistettiin Finlandia-palkintoehdokkaat ja perinteeksi muodostunut luku-urakka alkakoot! Kirjaston hyllystä löytyi näin alkuun Hotakainen ja Rajala, joten niillä lähdetään liikenteeseen. Tänä vuonna tiiliskivenkokoisia järkäleitä oli onneksi vähemmistö, joten on jopa mahdollista ehtiä lukea kaikki, ennen kuin Hector julkistaa voittajan kuun loppupuolella.
Henkireikä on kolmesta osasta rakennettu romaani, joka kulkee nimettömän rikosylikomisarion pään sisällä. Komisario harrastaa kuorolaulua ja kuorokaverit Suntio ja Parturikampaaja aiheuttavat komisarion elämään lisää päänsisäistä pohdintaa.
Kirjassa komisario kertoo tarinaansa jollekin, tämä joku paljastuu vasta kirjan lopussa, en paljasta sitä tässä, jotten pilaa lukunautintoasi.
Teksti on täynnä vertauskuvia ja pohdintaa tavallisen ihmisen elämästä ja siitä, kuinka pienillä teoilla on merkitystä. Tekstissä kuljetaan ajatusten ja tekojen rajapinnassa. Hoksautetaan siitä, kuinka teot eivät aina mene niin kuin ajatuksissa on suunniteltu.
Teksti on raa´an totuudenmukaista, surullistakin luettavaa. Kuinka ihminen ajautuu epätoivoisiin tekoihin, kuinka ajatukset eivät pysykään enää ajatuksina, vaan ne toteutetaan ymmärtämättömyyden rajoilla ja ollaan helpottuneita vaikean tilanteen ratkettua. Kuinka ahdistunut ihminen ei enää näe vaihtoehtoja tekemisiinsä, vaan voimien loputtua toteuttaa ajatuksensa ja on näennäisesti onnellinen nähdessään tulevaisuutensa kaltereiden takana.
Rankasta aiheesta huolimatta tekstiin on ujutettu sopivassa suhteessa myös huumoria, sekä mustaa, että ihan puhdasta. Ihan voi suositella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti