Paikallisten kirjailijoiden teema loppui lyhyeen. Röyhkän jälkeen aloitin suurin odotuksin julkisuudessakin viime aikoina kovasti kehutun Miki Liukkosen Lapset auringon alla. Odotuksiini ei vastattu. Kirja jäi kesken. Suuhun jäi tekotaiteellisen jätteen maku. Lamaantuneena äärimmäisen surkeista kirjavalinnoista kevät meni lukematta läpi.
Tänään alkoi loma ja suuntasin tietenkin kirjastoon! Uutuushyllystä en tällä kertaa löytänyt mitään. Aikani hyllyjen välissä kierreltyäni silmiin pisti lämpimiin sävyihin puettu kirja, joka suorastaan sykki siihen malliin, että otin mukaan ja puristin kainalossa kuin suurempaakin aarretta.
Todellinen aarre tämä teos onkin. Ihan huikea. Luin, nautin ja luin kirjan siltä seisomalta. Upeita tunnekuvauksia. Rakastan kirjoja, joiden teksti lähtee kulkemaan jokaista hermorataa pitkin. Tästä tekstistä täyttyy jokaista solua myöten. Tekstissä käytetään loistokkaasti toistoa, runollinen kerronta on juuri täyteläistä, ei ollenkaan siirappista tai teennäistä, vaan täydellistä.
Kirjan aihe on kahden eri kulttuurista tulevan ihmisen rakkaustarina, tarina rakkaudesta ja sen loppumisesta. Kirja on tarina tyttären tasapainoilusta kahden kulttuurin välillä, kahden erilaisen vanhemman välissä.
Tämä kirja oli juuri sitä, mitä tähän tarvitsin! Auringon asema ei vielä ole sellainen, että riippumatossa lueskelisin, joten luettu villasukat jalassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti