lauantai 6. kesäkuuta 2015

J.K. Johansson - Laura - Tammi 2013

J.K. Johansson on nimimerkki, jonka takana on joukko tarinankertojia. Kertojat ovat luoneet Palokaski -sarjaan ainakin kolme teosta, joista ensimmäinen on juuri lukemani Laura.
Kirja on näppärää lomalukemista, mutta ei todellakaan dekkareiden parhaimmistoa.
Tapahtumat sijoittuvat Palokesken kuntaan, jossa yläkouluikäinen Laura-tyttö katoaa kesäloman päätteeksi. Kirjan päätähti on koulun erityisopettajaksi palkattu entinen someriippuvainen nettipoliisi Miia. Miian veli Nikke on saman koulun koulupsykologi. Katoamiseen kietoutuu monenlaisia juonen käänteitä ja henkilöitä, jotkut varsin epäloogisia ja epäuskottavia.
Pienehkön paikkakunnan erityisopettajan vilkas seuraelämä tuo eloa tekstiin ja viimeisimpien hoitojen kanssa tilanteet jäävät sopivasti auki seuraavaa Palokaski -sarjan kirjaa varten. Koulun rehtorin ote on myös mielenkiintoinen, hän ei haluaisi erkan tutkivan liikaa tytön katoamista..
Tekstissä sekoittuu huumeet, huumekauppa, munasolukauppa, videoidut raiskaukset ja epäilyttävät kasvatusmetodit. Ihan täysin ei langat tunnu olevan kirjoittajapoppoon käsissä, mutta todennäköisesti lukaisen myös loput Palokasket, kyllä minua kuitenkin jäi kiinnostamaan, miten kirjoittajat saavat langat kiedottua kasaan ja mitkä langat jäävät roikkumaan ilmaan.

Tämä meni jo ilman villasukkia, muttei vieläkään riippumatossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti